keskiviikko 3. syyskuuta 2008

BB tässä ja nyt

Kävi niin, että jouduin seuraamaan bb-talon touhuja ja kauhistuin jo ensimmäisellä viikolla. Ihmiset pistettiin "terveellisille" elämäntavoille: ei nautintoaineita eikä lihaa. Niiden nautintoaineiden kanssa on niin, että ainoastaan tupakka on kiistatta epäterveellistä, mutta esimerkiksi kahvissa on monia antioksidantteja ja edes tutkijat eivät ole täysin selvillä onko kahvi terveellistä vai ei. Näin suuren luokan mainostus- ja mielipiteenmuokkausohjelma tuo nuorille ajatuksen, että kasvisruokavalio on ainut terveellinen vaihtoehto, vaikka useat tutkimukset osoittavat vain sen, että kasvissyöjät kuolevat nuorempina, kuin sekaravintoa käyttävät.

Tästä päästään kätevästi aiheen viereen. Tiedotusvälineissä on jo pitkään puhuttu terveellisen ruoan verohelpotuksista. En ole tämän kannattaja, mikäli helpotukset koskevat nykyisen terveyskäsityksen mukaisia ruokia. Kun tiedossa on, että nykyinen ravintosuositus tukee niin suuria ruokataloja, kuin lääketehtaiden pyrkimyksiä, ei tämä ruokavalio tule koskaan parantamaan yhtään ihmistä kroonisista sairauksista.

Tiedotusvälineistä ei koskaan tulla kuulemaan, näkemään tai lukemaan, mitään sellaisia tietoja, jotka ovat niiden suurimpien rahoittajien etujen vastaisia. Tämä pitää aina pitää mielessä seuratessa mediaa.

keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Salaliitto terveyttä vastaan

Ihmismieltä kiehtovat tylsän elämän keskellä ajatukset, että kaiken takana on jotain suurempaa. Pieni piiri pelaa peliä, joka ilmenee meille monella tavalla. Taloja sortuu, ihmisiä katoaa ja hallitus kieltää kaiken, kuussa ei koskaan käyty ja niin edelleen.

Kun tutkii terveellistä ruokavaliota ja sitä mikä ihmiselle on oikeasti terveellistä. Tulee usein mieleen, että tässäkin on yksi salaliitto. Vai miltä se vaikuttaa, että joka puolelta ihmisiä kehotetaan syömään paljon vähärasvaisia tuotteita ja viljaa, seuraavassa hetkessä kuulet uutisen jonkin kroonisen sairauden räjähdysmäisestä kasvusta ja vielä uusista lääkkeistä samaan sairauteen? Kun tästä kyselee asioista perillä olevilta tahoilta ja ehdottaa tässäkin blogissa kerrottua keinoa, niin saa sepustuksen siitä kuinka vähähiilihydraattiset dieetit ovat terveydelle vaarallisia. Kun siihen sitten kysyt mitä haittavaikutuksia eri lääkkeillä on, saa vastaukseksi yleensä vain tuhahduksen. On ilmeisesti parempi, että ihminen syö lopun elämäänsä lääkkeitä kuin että hän eläisi ilman niitä.

En ole vielä kenenkään kuullut päässeen eroon lääkkeistä noudattamalla suosituksien mukaista ruokavaliota. Sen sijaan kilpailevat ruokavaliot näyttävät hoitaneen paljon useamman pois lääkityksestä.

maanantai 19. toukokuuta 2008

Päätöntä laihdutusta

Meillä jokaisella on tuttavapiirissä ihmisiä, jotka tuntuvat olevan jatkuvasti laihdutuskuurilla. He kieltävät itseltään koko ajan herkkuja ja saavat toisetkin tuntemaan itsensä huonoiksi ihmisiksi, kun silloin tällöin nauttivat elämän maistuvista herkuista. Nämä samat ihmiset myös noudattavat hyvin usein dieettiohjetta, jossa jätetään rasva pois ja kaikki mikä menee suusta sisään, on vähäkalorista. Sokeria he eivät tietenkään käytä missään, eikä suolalla ole asiaa mihinkään heidän ruokiinsa.
Päällepäin heidän käytöksensä saattaa näyttää siltä, kuin sillä olisi jokin päämäärä. Jokin tietty painotavoite, jonka saavutettuaan heillä on olevinaan parempi elämä. Lopulta käy niin, että he jäävät tarpomaan ikuisiksi ajoiksi epärealistisiin painotavoitteisiin ja pahimmassa tapauksessa ryhtyvät laskemaan jopa omenan kaloreita ja sitä kuinka sen kaikki kalorit voi polttaa pois. Samojen ihmisten mielestä laihtuminen on tahdonvoimasta kiinni.
Tämä loputon laihduttaminen on putki kohti hautaa. Se ei vain lopu koskaan. Ihmisen ei kuulu olla koko elämäänsä dieetillä. Ihmisen ruokavalion ja elämäntapojen tulisi pitää ihminen itsestään sopusuhtaisena. Ikuisen dieetin mielikuva on taottu meille päähän median kautta ja sen ikävistä seurauksista saadaan kärsiä vielä pitkään. Median luoma terveellisen ruokavalion ja elämän malli on markkinatalouden tukema malli, jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin rahastaminen sen varjolla. Kaikki krooniset sairaudet ovat sen markkinakoneiston tuotetta, joka syöttää meille tietoa ”terveellisestä” elämästä. Sen vuoksi mielenterveysongelmat lisääntyvät, metabolinen oireyhtymä lisääntyy ja diabeteksen saatto.. ei kun käypähoitosuositukset palvelevat enemmän lääketehtaiden kuin potilaiden tarpeita.
Vanha suomalainen sanonta kuuluu: ”hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä. ” Tämä pätee myös laihduttamiseen. Ei tarvitse olla insinööri tajutakseen ihan yksinkertaisia ruokailumalleja ja sitä kuinka ruoka on tehokkain keino vaikuttaa omaan terveyteensä. Siellä missä terveyssuositukset risteävät toisiinsa, tehokkain keino arvioida oikeaa ravintoa on oma keho. Huonon ruoan vaikutukset tuntee koko kehossaan ja hyvän ruokavalion edut voi yhtä hyvin tuntea. Itselläni kävi niin, että vuosia vaivannut maito ja kala-allergia häipyivät, kun ryhdyin noudattamaan nykyistä ruokavaliotani.
Elämä on liian lyhyt siihen, että söisi huonosti. Ei siinä tule kuin paha mieli. Hyvä ja maistuva ruoka on kaiken perusta ja kun perusta on kunnossa, ei silloin tällöin tapahtuva hairahdus voi horjuttaa kokonaisuutta.

perjantai 2. toukokuuta 2008

Syö lähiruokaa, niin pysyt terveenä

Lähiruoka on jälleen niitä sanahirviöitä ilmastonmuutoksen kanssa, joka saa selkäkarvat nousemaan pystyyn. Molemmissa on kyse sanojen inflaatiosta. Moni ilmastonmuutoksesta paasaava saattaa ostaa banaaneita, eikä tajua sen juuri aiheuttavan lisää kuormitusta. Kaikki ruoka-aineet (samoin muut tavarat), jotka joudutaan tuomaan Suomeen ulkomailta lisäävät osaltaan ilmastonmuutosta. Minulla ei ole mitään ulkomaisia tuotteita vastaan, mutta katson yleensä sitä miten kaukaa omalta paikkakunnalta mikäkin tuote on tuotu.

Lähiruoka on tärkeää myös muusta syystä. Kun ruoka tulee läheltä, se on usein vähemmän käsiteltyä. Erityisesti pakkaamattomissa tuotteissa tämä pitää paikkansa. Toisaalta läheltä tulleen ruoan pystyy helpommin jäljittämään. Parhaassa tapauksessa tietää jopa eläimen tai paikan missä kasvi on kasvanut. Toinen asia on suosia mahdollisimman pieniä yrityksiä, koska usein lisä- ja säilöntäaineiden määrä kasvaa firman suuruuden mukaan. Maulle käy samoin, tosin käänteisesti.

Meille on uskoteltu valtamediassa, että meidän pitää joka päivä nauttia oma pieni annoksemme maitohappobakteerisokeripommeista. Että se pitäisi meidät terveenä. Totta siinä on vain niiden bakteereiden nauttimisen terveellisyys. Muuten niitä on aivan turha nauttia. Tosin jos tekee vaikkapa itse hapankaalia, saa yhdessä lusikallisessa moninkertaisesti maitohappobakteereita, jotka ovat valmistajan omaa kantaa. Lisäksi saa vielä hyvän annoksen monia vitamiineja. Mitä vähemmän tuote on käsiteltyä, sitä enemmän siinä on elimistölle hyödyllisiä bakteereita.

Olisiko liikaa vaadittu, jos jokaisella olisi mahdollisuus pitää joko itse tai yhdessä toisten kanssa, tuotantoeläimiä. Kasvattaa talven varalle juureksia ja kasviksia. Olisiko liikaa vaadittu, jos maailmaan syntyisi paljon pieniä tuottajia, jotka toimisivat paikallisesti ja paikallisien tarpeiden mukaan. Eikä tämä suinkaan ole mitään romantiikkaa tai kaipuuta vanhaan malliin, vaan oikeaa tarvelähtöistä ajattelua ilman nykyisiä luotuja tarpeita.

torstai 17. huhtikuuta 2008

Kananmuna ja korkea kolesteroli

Huhtikuun Fitneslehti yllätti minut positiivisesti kertoessaan asioita, joista joudun päivittäin vääntämään ihmisten kanssa.

Kolesterolipommin synninpäästö

Mitä ihmettä pitäisi tehdä, kun nuorella, hyväkuntoisella ja terveellisesti syövällä on kolesteroli koholla? Johtuisiko se siitä joka aamuisesta kananmunasta?

-Todennäköisesti ei. Tuo on pelkkä myytti, ravitsemustutkija Jaakko Mursu Kuopion yliopistosta yllättää.
Kananmunassa on kolesterolia, mutta ruoan kolesteroli ei siirry muitta mutkitta syöjän vaivoiksi. Itse asiassa ruoan kolesteroli nostaa kolesteroliarvoja vain harvoilla!
Jos elämäntavat ovat kohdillaan, mutta kolesteroli on viiden pahemmalla puolella, ei hätää. Paljon liikkuvalla kun hyvän kolesterolin osuus on usein korkea. Jos muita rasitteita ei ole, sydän- ja verisuonitaudit tuskin vaanivat.
Rasvan saantia kannattaa kuitenkin tarkkailla. Liian keveät eväät saattavat kohottaa kolesterolia: jos ruokavaliosta on karsittu kaikki näkyvä rasva, tyydyttyneiden piilorasvojen osuus voi jäädä liian suureksi. Silloin on hyvä lisätä aterioihinsa hyvää, juoksevaa rasvaa.
Mursu muistuttaa, että perintötekijät vaikuttavat.
-Alttius korkeaan kolesteroliin voi jättää jopa sukupolvia väliin. Aina perintötekijät eivät näy ihan lähipiirissä.

Tämä juttu nosti mieleen parikin selvää kysymystä. Miksi terveillä ihmisillä on korkea kolesteroli. Miksi terveydenhuollon piirissä on tehty päätös, että kolesteroliarvo lasketaan monille ihmisille ja nähtävästi myös terveille, mahdottomaan alle 5 mmol/l?

Tuo paljon puhuttu kolesteroli, joka pääsääntöisesti syntyy liiallisesta hiilihydraatista, eikä suoraan syödystä rasvasta. Lisäksi kolesteroli on sekä rasva, että alkoholi. Sitä ei ole vain kahta vaan jopa neljää sorttia. Tätä kuuluisaa pahaa kolesteroliakin on kahta lajia joista toinen ei ole yhtä vaarallista kuin toinen.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Vähemmän suolaa

Samalla kun meitä varoitetaan suolan vaaroista, jätetään täysin huomiotta sellainen pieni aine, kuin kalium. Ihminen nimittäin tarvitsee natriumia. Se on välttämätön ravintoaine. Se pitää yllä elimistön vesitasapainoa, happo-emästasapainoa, helpottaa hermoimpulssien kulkua lihaksissa, osallistuu yhtenä kivennäisaineena luuston rakenteen muodostumiseen ja mahdollistaa yhdessä kaliumin kanssa glukoosin ja aminohappojen pääsyn kohdesoluun. Kyseessä siis varsin monipuolinen ravintoaine.

Suolassa on myös kloridia jonka tehtäviä ovat: elimistön vesitasapainon säätely natriumin kanssa, mahanesteen happamuuden säätäminen. (Mahaneste on pääasiassa suolahappoa)

Enemmän kuin suolan käytön lopettaminen kokonaan, vaikuttaa ihmisen terveyteen se, missä suhteessa hän saa ravinnostaan kaliumia. Ravitsemustieteessä puhutaan natrium - kalium - suhteesta. Jos henkilö saa riittävästi molempia, niin natriumia kuin kaliumia, suolan haitat eivät häntä vaivaa. Kalium mahdollistaa natriumin poistumisen.

Kaliumia saa lähes kaikista vihreistä kasviksista. Basilika on oiva kaliumin lähde, samoin soija ja (yllätys yllätys) sokeroimaton kaakaojauhe sisältää kaliumia, samoin tumma suklaa. Lisäksi vaihtamalla tavallisen suolan mineraalisuolaan, varmistaa riittävän kaliumin saannin.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Transrasvoilla yhteys rintasyöpään?





Elintarvikkeiden keinotekoiset transrasvat saattavat lisätä riskiä sairastua rintasyöpään. Laajassa eurooppalaistutkimuksessa korkeimmat veren transrasva-arvot keränneillä naisilla oli noin kaksinkertainen todennäköisyys saada rintasyöpä verrattuna matalimpien rasva-arvojen naisiin.





Tutkijat suosittavatkin transrasvoja sisältävien elintarvikkeiden välttämistä.

Transrasvat ovat elintarviketeollisuudessa käytettyjä keinotekoisesti kovetettuja rasvoja. Niiden on jo ennestään tiedetty aiheuttavan sydän- ja verisuonisairauksia.

Tutkimukseen osallistui 25 000 naista. Tulokset on julkaistu American Journal of Epidemiology -lehdessä.

Reuters
Lähde: http://www.yle.fi/uutiset/24h/id87794.html

Transrasvoja sisältäviä tuotteita ovat mm. kevytlevitteet ja einekset.