torstai 7. toukokuuta 2009

Ihana kevät ja kesäksi rantakuntoon

Tänään on pihalla varsin ihana päivä. Olen tänään kävellyt vapaapäivän kunniaksi ja ihastellut kuinka kevät on edennyt. Lehdet alkavat jälleen kohta julkaista mainosrahoitteisia keinojaan kuinka pääsee mukamas kesäksi rantakuntoon. Minusta koko homma menee jo alussa pieleen. Jos ei ole rantakunnossa jo nyt, niin kannattaako ottaa turhaa stressiä siitä, että olisi kuukauden tai kahden päästä rantakunnossa.

Itseasiassa koko "rantakunto" on aika monipuolinen käsite. Laitakaupungillakin on miehiä jotka ovat vuosia olleet rantakunnossa, mutta ilmeistä on, että erityisen terveellistä heidänkään elämänsä ei ole.

Kaikki tyhjäntoimittajat osaavat hyvin siteerata itseään, joten teen sen taas. Olen usein sanonut, että laihtuminen ei saisi koskaan olla itsetarkoitus. Kenellekään muulle et ole tilivelvollinen, kuin itsellesi. Jos olet tyytyväinen itseesi juuri sellaisena kuin olet, ei kukaan voi määritellä sinulle millainen sinun tulisi olla. Kauneutta ei voi määritellä. Yleensä ihminen on kaunis silloin kun hän itse pitää itseään kauniina ja luottaa itseensä.

Kun elää terveellisesti, painon pitäisi asettua automaattisesti oikeaan kohtaan, eikä se näy puntarilla eikä rasvamittarilla.

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Kreikkalainen jogurtti

Normaalista ruokakaupasta löytyy melko vähän maitotuotteita, joita voi huoletta syödä. Toisin sanoen siis sellaisia, joita on käsitelty mahdollisimman vähän. Yksi tällainen hyvä tuote on Lindahlsin Turkkilainen ja kreikkalainen jogurtti. Erityisesti luomuversiona nämä ovat suorastaan terveystuotteita. Rasvaakin on juuri sopivasti 10 % :D . (Vaikka Hyvä Terveys - lehti soisikin sen olevan pienempi)

Ruoan sisältämä rasva ei ole ongelma: ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaan. Ihminen voi laihduttaa itseään täysin ilman kevyt tai 0% tuotteita. Itse asiassa se on silloin jopa helpompaa. Useimmilla ihmisillä on vääristynyt käsitys terveellisestä ruoasta ja se vääristynyt käsitys on tullut mainosrahoitteisesta mediasta. Se että ravinnosta karsitaan melkein kaikki rasva pois ja käytetään pelkkää luonnotonta kasvirasvaa, aiheuttaa useimmin sairastumista.

Olen ollut sen sortin laihduttaja aikoinaan, että ryhdyin laihdutuskuurille ja melkein heti sairastuin johonkin tulehdustautiin. Nyt tiedän että kyseisen ilmiön aiheutti varmasti se, että karsin kaiken rasvan pois, söin pelkkää E-koodia (kevyt tuotteet) ja liikuin liian paljon. Tästä luonnollisesti seurasi pitkä katkos ennen seuraavaa kuuria.

Kerrataan onnistumisen ohjeet:
1. tee yksi pysyvä muutos kerrallaan.
2. vähennä viljaa
3. rasva ei lihota
4. liiku kohtuudella kaiken aikaa
5. korvaa perunaa kasviksilla
6. tyhmä paljon työtä tekee viisas pääsee vähemmällä
7. käytä vain ulkoisesti rypsiä ja pellavaa
8. kämmenen verran proteiinia joka aterialla
9. oma olo kertoo kaiken onnistumisesta

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Toistosta voimaa

Koskaan ei saisi ottaa terveysohjeita lähteistä, joiden pääasiallinen tehtävä on tuottaa rahaa.

Maailma toimii rahan pohjalla. Jokainen kuluttaja haluaa saada parhaan vastineen rahalleen ja jokainen yrittäjä parhaan hinnan tuotteistaan. Terveydenhuoltoon on hiljalleen saatu mukaan raha ja erilaiset keinot rahastaa monessa eri vaiheessa.

Lääketeollisuuden intressi on lääkkeiden myynnissä. Elintarviketeollisuuden intressi on ruoan myynti ja sen lisääminen. Yksityisen terveydenhuollon intressi on tehdä mahdollisimman paljon tutkimuksia. Julkisen terveydenhuollon intressi on saada potilas pois hoidosta mahdollisimman nopeasti vaikka millä hinnalla. Näistä ainakin kahdella on selvä yhteys toisiinsa.

Terveysalan lehdillä intressi on myydä mainostilaa. Samoin on myös muun mainosrahoitteisen median laita. Et vain voi saada mitään oikeaa (LUE: aikuisten oikeaa) tietoa, jos sen julkaisemiseen liittyy uhka mainosrahan pienenemiseen.

Tämä kyseinen ilmiö on syynä siihen, että ihmiset luulevat tai siis oikeammin uskovat rasvan olevan syynä lihomiseen tai leivän olevan terveysruokaa tai rypsiöljyn olevan terveellistä ja juovat aspartaamilla makeutettuja juomia tuhoten aivojaan.

Kun jotain toistetaan medioissa tarpeeksi se tulee osaksi yleistä käsitystä jolla ei ole välttämättä mitään todellisuuspohjaa. Samoin kuin ilmainen terveydenhuolto. Suomessa ei ole enää vuosiin ollut ilmaista terveydenhuoltoa. Aina terveyskeskuksesta on lasku tullut.

Eikä koskaan kannata ottaa laihdutus tai terveysvinkkejä mainosrahoitteisesta mediasta.

Ei ohjeita mainoksista.

Ei kannata mainonnasta ottaa terveysvinkkejä.

Mainokset pitävät sinut lihavana, joten älä ota laihdutusohjeita sieltä.

torstai 30. lokakuuta 2008

Naiset! Teitä rahastetaan!

Mielenkiinnosta luen säännöllisesti erilaisia "terveyslehtiä" joukossa niin miehille, kuin naisille suunnattuja. Erityisesti tämän kuukauden FIT-lehti (entinen Fitness) pääsee rahastuksessa hulluihin mittasuhteisiin.

Olen usein puhunut siitä, kuinka koskaan ei saisi ottaa mitään terveysvinkkejä mainosten joukosta. Sama koskee myös kaikkea muuta tietoa jonka olemassa olo on kiinni mainosrahasta. Mikään mainosrahoitteinen tieto ei ole koskaan riippumatonta ja näin itse artikkeleihin sujautetaan mainostavien tahojen haluamia juttuja.

Kevyt ja 0% ovat keino saada ihminen koukkuun ruokaan. Luonnollinen rasva ei lihota, ei ole koskaan lihottanut, eikä tule lihottamaan. Nykyisen lihavuusepidemian takana on vain ja ainoastaan puhdistetut tuotteet: sokeri, suola ja tärkkelys. Lisää tulta antaa syöksyyn glutamaatti, rasvattomat tuotteet ja perusliikunnan puute.

Ohessa tietoa sokerittomien tuotteiden sisältämästä varsin yleisestä aineesta:

http://www.minaolen.com/lehti/art3_102.html

Mutta miksi tämä otsikko?

Miehelle on yleensä sama mitä hän suuhunsa lykkää, kunhan nälkä lähtee. Naiset sen sijaan ovat otollista maaperää tälle kevythömpälle. Se saadaan vetoamaan naisiin juuri kuvitteellisten laihduttavien vaikutusten vuoksi. Naiset antavat enemmän valtaa tunteilleen, jolloin markkinoija pääsee siitä iskemään kultasuoneen.

On meillä miehilläkin omat heikot kohtamme, mutta niistä joskus toiste.

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Pieni vinkki laihtumiseen

Kun aloitat uuden elämän, ryhdyt noudattamaan terveellisiä elämäntapoja, on ensiarvoisen tärkeää miettiä, mistä ottaa neuvoja vastaan. Itse olen miettinyt, että tärkein on pohtia eri vaihtoehtoja. Kenenkään ohjeet eivät saa olla sellaisenaan oikeita, koska jokainen meistä on yksilö ja jokaisella meistä on oma reaktiomme ruokaan. Oma olotila on se mikä on tärkein terveyden mittari. Se ei ole kolesteroliarvo, verenpaine, sokeriarvo eikä mikään muu keinotekoinen. Oma olotila kertoo eniten ruoan vaikutuksista.

Kun miettii erilaisia terveystiedon lähteitä, pitää aina pitää mielessään että ei koskaan saa ottaa terveysohjeita mainoksista. Tämä pätee kaikkiin mainoksiin. Myös laihdutuspiireissä muhii terveystiedoksi verhoiltua mainontaa. Sen tarkoitus ei ole auttaa sinua uudessa paremmassa elämässä, vaan saada sinun rahasi siirtymään mainostavalle taholle.

Lisäksi tulee aina miettiä mikä on tiedon antajan tieto/kokemustaso hänellä ei välttämättä tarvitse olla koulutusta, jos hän voi muuten todistaa metodinsa tehon.

Ja siltikin pitää aina käyttää järkeään kaiken tiedon suodattamisessa. Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.

maanantai 29. syyskuuta 2008

Hiljaa hyvä tulee

Kun ryhdytään muuttamaan elämäntapoja, ei koskaan voi olla liian varovainen. Jokainen muutos terveellisempään on tehtävä varovaisesti ja totutellen. Tunnusteltava omia tuntemuksia, eikä kaikkea kerralla. Itse olen niin monta kertaa huomannut kuinka nopeasti palaa entinen tottumus jos kaikki tuttu ja turvallinen on kiellettyä. Jos syö joka päivä karkkia, niin ei kannata hylätä niitä heti kokonaan, vaan ensiksi karkiton päivä, sitten joka toinen päivä, kerran viikossa, kerran kuussa ja sitten tuntemusten mukaan. Kun ei tarvitse karkkia, niitä voi syödä silloin tällöin kun tuntuu siltä. Minulle kävi niin, että pienikin määrä joskus saa aikaan saman efektin kuin ennen se kilon säkki joka päivä.
Liikunta on paras esimerkki oikein aloittamisen ja monipuolisuuden tärkeydestä. Jos hampaat irvessä lähtee juoksemaan joka päivä, jää hyvin nopeasti sohvalle makaamaan kun ei vain halua. Jälleen kannattaa miettiä ensin mitä haluaa. Liikuntaa on mahdollista harrastaa muutenkin kuin sauvakävelyllä. (Mikä tosin on aika tehokas laji oikein tehtynä.) Uiminen, carting, tennis, sulkapallo, lentopallo, käsipallo, jumppapallo, salibandy, retkeily, lenkkeily, jumpat (myös vieraskieliset), sali, golf, kiipeily, taistelulajit, taiji, jooga, hiihto, marjastus, sienestys, kalastus, pihan lakaisu, roskien kerääminen, luontokuvaus, pyöräily, luistelu (rullilla ja ilman).
Yksi tärkeimmistä muutoksista päivittäisissä rutiineissa on ruokailun pyhittäminen ruokailulle. Aina kun syö, niin silloin keskitytään vain syömiseen. Itse muutin TV:n ääressä sohvalla mussuttamisen, ateriointiin ruokapöydän vieressä. Päätin, että mitä tahansa syönkin, oli se sitten karamellia, salaattia, tai vaikka lasi vettä, niin istun sen tekemään keittiön pöydän ääreen. Tämä vähentää yllättävän paljon napostelua. Tosin eniten sitä vähensi hiilihydraattien hillitseminen. Tämä pöytään istuminen ruokailua varten myös helpottaa selkeiden ruoka-aikojen hahmottamista. Syön nykyisin kolme tai neljä ateriaa päivässä ja koskaan ei ole nälkä. Kaupassa ei yksinkertaisesti edes tee mieli mitään makeaa.
Monet samankaltaisia ruokavalio ja elämäntapamuutoksia tehneet ihmiset ovat kuvailleet tuloksia samoin kuin minä. Tuntuu kuin olisi jokin verho vedetty silmien edestä pois. Yhtäkkiä vain kaikki se vetämätön olo on pois ja ymmärtää asioita paljon selkeämmin. En tiedä mikä näistä muutoksista se on, mutta ainakaan minua ei saa enää koskaan suosimaan prosessoituja tai rasvattomia tuotteita.
Kaikki muutokset joita olen tehnyt ruokavalioon, ovat onnistuneet tukemaan toisiaan. Hiilihydraattien vähentäminen, rypsin ja pellavan välttäminen, kalaöljy, proteiinien ja luonnollisten rasvojen lisääminen, kasvisten suurkulutus, lähiruoka, sekä päivittäinen liikunta, ovat kaikki toimineet paremmin kuin olin villeissä kuvitelmissakaan ajatellut. Kauas olen tullut siitä pallosta joka olin. Nyt kohta jo 50kg kevyempänä voin suositella kaikkia näitä. En ole koskaan ollut yhtä terve kuin nyt!

perjantai 19. syyskuuta 2008

Puoskareiden puolesta

Maailmassa on aina ollut toisinajattelijoita, ihmisiä jotka ovat omalla elämällään vieneet ihmiskuntaa eteenpäin. Jos heitä ei olisi ollut, ei nykyihmistä eikä yhteiskuntaa olisi. Heitä on ollut kaikilla elämän alueilla. Joku keksii aina ensimmäisenä idean ja lähtee toteuttamaan sitä. Kun ensimmäinen ihminen laskeutui puusta tai ensimmäinen ihminen ryhtyi käyttämään työkaluja, hän oli toisinajattelija. Koko ihmiskunnan historian ajan toisinajattelijat ovat muokanneet niin fyysistä kuin henkistä maailmaamme.

Kun ihminen on toisinajattelija tiedeyhteisössä, hän saa vinkeitä lempinimiä. Jos hän on pappi, häntä sanotaan kerettiläiseksi, lääkäriä sanotaan puoskariksi. Tieteen pitäisi olla neutraalia ja kiihkottomasti tutkia väitteitä. Tämä on potaskaa. Tiede on uskontoon verrattava sopimusrypäs. On vain sovittu, että jotkin asiat ovat näin ja niitä mitataan näin. Matematiikka on keksitty tiede, samoin fysiikka. Yhtä hyvin runoilija voi kuvailla maailmaa ja sen tieteellisyys on tältä pohjalta yhtä tarkkaa.

Teen suuren kumarruksen sellaisille puoskareille kuin Barry Sears, Matti Tolonen, Robert Atkins ja Antti Heikkilä. He ovat muokanneet terveysajatteluani suuntaan, jossa olen ryhtynyt ajattelemaan ravinnosta itsenäisesti ja päässyt eroon jatkuvasta laihduttamisesta. Terveelliseen elämään.

Usein kuulee mainittavan, että nämä puoskarit myyvät aina jotain. Niin kuin se heikentäisi heidän sanomaansa. Tolonen myy pillereitä ja Heikkilä kirjoja, tai Sears patukoita. Tässä kohtaa tärkein kysymys ei olekaan siitä, että nämä myyvät jotain, vaan siitä, että toimivatko heidän oppinsa. Esitän usein tämän argumentin sanojalle kysymyksen. Jos sinulla olisi lääke syöpään jolla se parannettaisiin kaikkialta, möisitkö sen vai antaisitko ilmaiseksi? Entä jos tuo lääke olisikin, jotain mikä olisi kaikkien saatavilla, mutta keino sen hyödyntämiseen olisi monimutkainen, kirjoittaisitko siitä kirjan? Entä antaisitko kirjan ilmaiseksi kaikille vai möisitkö sen?

Vapaaseen yhteiskuntaan kuuluu toisinajattelu. Ainoastaan totalitäärinen valtio kieltää vapaan mielipiteen ilmaisun. Kehitys pysähtyy jos toisinajattelu estetään. Jos joku esittää väitteen, se pitää tutkia, ennen kuin se tyrmätään. Jos tieteelliset näytöt saisivat päättää, kaikkien tulisi kuunnella näitä puoskareita ja noudattaa heidän ohjeitaan.